VANKILA KUTSUU

/VANKILA KUTSUU

VANKILA KUTSUU

Eilispäivän uutisoinnin perusteella näyttää siltä että olen etsintäkuulutettu. Samainen uutinen kertoo että olen mallorcalla. Mistä nämä tiedot nyt sitten lehtiin päätyvät, on mulle epäselvää. Ok, olen sitten mallorcalla tai missä tahansa, on se oma asiani. Ketään ei voida käskeä luopumaan vapaudestaan. Seuraankin tätä ohjenuoraa tällä hetkellä ja en aio antaa vapauttani pois. Ei kukaan halua olla vankilassa vapaaehtoisesti, vai tunnetko jonkun ihmisen joka siellä on vapaaehtoisesti. Et tunne. On eri asia sitten jos viranomaiset kuljettavat minut vankilaan ja en voi sille mitään. Lopulta sinne kuitenkin päädyn.

Suomalainen luonne on sellainen että puututaan toisten asioihin enemmän kuin pidetään huolta omista. Tällä perusteella uutisointi on tietysti ymmärrettävää, toivotaan että ihmiset kilvan alkavat tekemään havaintoja kunkin kateissa olevan kohtalosta. Eli antamaan enemmän tai vähemmän luotettavia vihjeitä. Voisin kuvitella että olen ollut lähiaikoina monessa paikassa samaan aikaan. Valokuvat mallorcalta voisi olla kuumaa kamaa mediassa tällä hetkellä? Toisaalta voisin julkaista itse kuvia vaikka virosta ja niiden aitouttakin jouduttaisiin miettimään. Voihan myös olla mahdollista että huomenna olen jo putkassa ja matkalla vankilaan. Ei näistä koskaan tiedä. Aika kylmä täällä on jos ajatellaan että olisin esimerkiksi mallorcalla espanjassa.

Moni esittää varmasti kysymyksen miksi en vaan mene vankilaan. Suurin syy lienee se että vankilassa on hiton tylsää ja tällä hetkellä on muuta tärkeämpää tekemistä. Voi kuulostaa huonolta syyltä tai selitykseltä mutta näin se vaan on. Fakta on se että lopulta sinne mennään, eikä se tuomio mihinkään katoa tai lyhene. Poliisi ja vankeinhoitohan ei pidä siitä että heidän määräyksiään ei noudateta. Sama pätee kaikkiin auktoriteetteihin, jos et tee niinkuin auktoriteetti haluaa, olet joko rettelöitsijä tai muuten vaan huono ihminen. Samalla tavalla arkielämässä olet jonkin mielestä hyvä tyyppi, niin kauan kuin teet niinkuin hän haluaa, sen jälkeen muutut paskaksi jätkäksi kun teetkin mitä itse haluat. Nykypäivän ongelmia.

On syytä muistaa että hallinto-oikeudessa on prosessi kesken, joka tarkoittaa sitä että täytäntöönpano voidaan keskeyttää. Tätä ei voisi tapahtua jos olisin jo vankilassa. Eräässä toisessa blogissa oli asiasta kirjoitus johon linkki tässä ;

http://www.vero.guru/blog/pahkahullua-lakia

Nyt teen itsekkäästi niinkuin haluan ja valitsen näin kuten olen valinnut. Tuskinpa tästä koituu haittaa kenellekään, lukuunottamatta nyt sitä että valtiolla tulee vähän hommia. Saavat lehdet kirjoitella ja laittaa kuvia samalla lööppeihin. Edellis kerralla ne tuli hakemaan mut sieltä espanjasta kauheella mekkalalla. Lehtiin oli kerrottu jos jonkinlaista tarinaa. Eurooppalaiseen pidätysmääräykseen oli laitettu lista kaikenlaista keksittyä hölinää joka pitää poliisin virkeänä. Olihan siellä niitä oikeita rikosnimikkeitäkin. Pitkä lista talousrikoksia jossa kärsijänä oli ollut valtio. Valtio ei suhtaudu myötämielisesti ihmisiin jotka jättävät verot maksamatta tai muuten vaan vittuilevat, se ei yksinkertaisesti ole hyväksyttävää. Tälläkin kertaa lista sisältää ainoastaan talousrikoksia ja kärsijänä valtio.

Nyt joku voisi ottaa puheeksi sen että jos en maksa veroja niin miksi käytän yhteiskunnan palveluita, esimerkiksi terveydenhuoltoa ja muuta mitä näitä nyt on. Joku kehtasi sanoa että kun en maksa veroja, niin miksi sitten käytän teitä jotka on rakennettu verovaroilla. Salli mun nauraa. Jos argumentit on tolla tasolla niin hyvää yötä. Mutta ei siitä sen enempää, veroja tai ei, päätin mainostaa verovapaata kasinoa sivuillani. Tarjous on mielestäni vähintäänkin kohtuullinen, suosittelen rekisteröitymistä. Se että saanko tästä rahaa, vastaus on en. Rahat saa ylläpitäjä joka sivua pyörittää. Jos tulevaisuudessa vankilassa ollessa jatkan kirjoittamista, saan siitä sitten pienen korvauksen. Tämä selvennykseksi kaikille jotka sitä miettivät.

Pahoittelut kirjoitusvirheistä, äidinkieli ei ollut koulussa vahvimpia aineita. Luulen että tekstiä pystyy silti lukemaan ja kappalejaoista ym. kirjoitusteknisistä asioista ei tarvi erikseen kommentoida, olen siitä tietoinen.

Janne

2018-12-13T16:18:56+00:00

131 Comments

  1. Arska 8.3.2018 at 20:44 - Reply

    Asiaa. Pidä vaan valitsemasi linja. Kerran täällä vaan mennään.

  2. musti 8.3.2018 at 20:55 - Reply

    Näin! 🙂

  3. Ramppa 8.3.2018 at 20:55 - Reply

    Totta puhut, todellakin nykypäivänä ihmiset puuttuvat asioihin jotka ei toisille kuulu. Se on ihan yks lysti muille mitä olet tehnyt se vain yksinkertaisesti kuuluu vain sinulle. Hienoa, että pidät silti asiallisuuden ja leuan pystyssä välittämättä siitä mitä muut tekevät!

  4. Nimetön 8.3.2018 at 20:57 - Reply

    Nyt on hyvää blogia luettavana 🙂

  5. Nimetön 8.3.2018 at 20:57 - Reply

    Kerranhan täällä eletään. Kyttiä kusetetaan loppuun asti. Pienenä haluttiin kytäks, isompana ollaan ihan muuta vai mitenkä se meni?

  6. Krisu 8.3.2018 at 21:01 - Reply

    Poliisit on vain valtion vouteja ja rakkikoiria, en kunnioita. Kummallista, että valtio, joka on luotu palvelemaan kansalaisia, käy meitä vastaan jos emme suostu elämään kasvottomien poliitikkojen säätämien alistuslakien puitteissa tai emme suostu omaisuutemme pakkolunastukseen verotuksen muodossa. Tämäkin tapauksessa, vaikka ei käyttäisi valtion tarjoamia palveluksia laisinkaan. Vapauden menetys on vapautta ja onnellisuutta tavoittelevalle ihmisille pahinta mitä voi keksiä. Tämän tietää jokainen valtion pakkotyöhön joutuneet, jota kutsutaan myös varusmiespalvelukseksi.

  7. Joku 8.3.2018 at 21:05 - Reply

    Tsemii linnaan. Ei sinne kukaan mielellään mene. Jatka kirjoittamista. ACAB

  8. Nimetön 8.3.2018 at 21:06 - Reply

    janne for president 😀

  9. Nimetön 8.3.2018 at 21:08 - Reply

    Pidä kivaa missä oletkaan koita nauttia

  10. Lukija 8.3.2018 at 21:09 - Reply

    Rehellisesti ensimmäinen blogi mistä olen lukenut enemmän kuin yhden postauksen, ja aion myös lukea tulevat.

    Teksti todella paljon selkeämpää kuin osasin odottaa.

  11. Perästä kuuluu 8.3.2018 at 21:15 - Reply

    Vai odottaako kiven sisällä jonkin asteinen leimaus, jota haluat vältellä niin pitkään kuin mahdollista. Kuinka nahkaliivi äijästä kuoriutui mieslapsi. Onnea vaan jatkoon.

    • Janne 8.3.2018 at 22:47 - Reply

      Jos olet selvillä historiastani, en ole koskaan mennyt vapaaehtoisesti laitokseen. Jos näin mustavalkoisesti todetaan.

  12. Nimetön 8.3.2018 at 21:22 - Reply

    Jos jossain lomaillessani vastaan lompsisit niin heittäisin yläfemmat ja tarjoisin kaljan. Sen jälkeen jos kysyttäis niin en olisi sua ikinä nähnytkään 😉 pysy mahdollisimman kauan nyt vapaalla ku oot täältä pois päässy ??

  13. Kunnanmies 8.3.2018 at 21:24 - Reply

    Tsemppiä. Saavat tehdä töitä palkkansa eteen, kun äijää jahtaavat.

  14. Kukkapate 8.3.2018 at 21:25 - Reply

    Eka blogi mitä jaksaa lukea ❤️

  15. Eetu 8.3.2018 at 21:31 - Reply

    Miten tuomiolle käy kun olet ”pakosalla”? Joudutko istumaan pidemmän tuomion rangaistukseksi vai onko se käytännössä ihan sama koska menet sinne istumaan?

    • Nimetön 8.3.2018 at 22:08 - Reply

      Ei Tarvitse istua pitempään! se EI ole rikos olla pakotiellä ja siitä ei voi anta mitää xstraa

      • Janne 8.3.2018 at 22:46 - Reply

        Juuri näin. Ei tule lisää eikä muutakaan sanktiota, tietysti eivät tykkää.

  16. ailimummo 8.3.2018 at 21:37 - Reply

    Juuri näin Janne Nacci, veronnmaksajien rahat säästyy kun pysyttelet poissa linnasta ja sullakin on kivempaa. Jos nyt kuitenkin sinne kiven sisään joskus joudut niin älä katsele videoita vaan opiskele kirjanpitoa ja verolakeja. Näin tulevaisuudess pystyy hoitelemaan bisneksiään ilma kuumotuksia Toisaalta jos yhteiskunnan sääntöjä ei noudata niin linnaan voi joutua. Vaikutat fiksulta tyypiltä.

    PS. Se paska valtio ja yhteuskunta olemme me, myös sä.
    PS1 Äidinkieli ja oikein kirjoitus ei ole munkaan vahvoja puolia

    • Janne 8.3.2018 at 22:45 - Reply

      Jokainen käyttää veromarkkansa omalla tavalla. Mulla ne menee linnassa istumiseen. Me ei olla se paska yhteiskunta, käsite vaatii laajempaa tutkiskelua.

  17. STINDE 8.3.2018 at 21:37 - Reply

    hyvää fiksua iha normaalia settiä ja oikeeta ajattelumallia. keep going!

  18. Nimetön 8.3.2018 at 21:53 - Reply

    Janne, voi hyvin,missä sitten oletkin.

  19. JPH 8.3.2018 at 22:12 - Reply

    olen Seurannut sinua facebookissa ja sinun blogia ja ym. voin vaaan sanoa että on siinä jätkä ihan saman luontonen kuin minä 🙂

  20. -M 8.3.2018 at 22:15 - Reply

    On se janne päällikkö!

  21. Mallo 8.3.2018 at 22:57 - Reply

    Ensimmäinen blogi mitä jaksan oikeasti lukea ja seurata.
    Tsemii! Koita pitää blogi pystyssä!!

  22. Late 8.3.2018 at 23:02 - Reply

    No mä en ole vuosiin maksanut veroja tähän paska mamu maahan, ja niin kauvan kun tämä invaasio jatkuu, en maksa. Mutta silti kulutan teitä, käyn lääkärissä mitä vittua keltä pois. Kuten aokasemmin totesin paljut vaihtunut vesi vessaan jne… Tee janne niin kuin sanoit, muutama ukko kiroilee mutta fuck, ne kiroilee joka tapauksessa, ja larkku larelta saa helpotusta kun sen aika koittaa. Zemppiä jatkoon missä ikinä meetkin…. Uutta tekstiä odotellessa.

    • Nimetön 11.3.2018 at 00:57 - Reply

      Mee töihin homo

  23. Blackfobba 8.3.2018 at 23:03 - Reply

    Ite oon miettiny pimeän rahan näin: mä saan joltain tehdystä työstä vaikka 500€ ostan sillä viinaa,tupakkaa ja bensaa..kaikki nämä on karkeasti 90% veroa no mä saan sen saman 500€ mutta maksan siitä eka veron ja mulle jää 380€ ja ostan sillä viinaa,tupakkaa ja bensaa mutta saan vaan vitusti vähemmän ja silti niistä 90% on pelkkää veroa 😀

  24. ATTE 8.3.2018 at 23:27 - Reply

    Koitappa pysytellä mahdollisimman kaukana poliiseista.

  25. Spoiled 8.3.2018 at 23:32 - Reply

    Sit jos/kun tulee tilanne et sut löydetään. Ois aika kova juttu laitta livefeediin vaikka ig se tilanne 😉

  26. Nimetön 9.3.2018 at 00:08 - Reply

    Jatka samaa malliin! Boom!

  27. vesku 9.3.2018 at 00:54 - Reply

    ei kyllä moni kaveri pystys kirjottaa blogia samalla ku o hatkoil ? päällikkö

  28. Nimetön 9.3.2018 at 01:16 - Reply

    Boss

  29. Nimetön 9.3.2018 at 02:43 - Reply

    Nyt on kyl asiallista luettavaa sun blogissa!
    Aikaisempiakin sun juttui lukenu ja aina mielellään uudetkin luen! On sentään sioil muutaki tekemistä nyt ku munkkia syödä.

  30. Nimetön 9.3.2018 at 03:13 - Reply

    Tsemii Janne.

  31. Nimetön 9.3.2018 at 04:42 - Reply

    ??

  32. TR77 9.3.2018 at 06:42 - Reply

    Hyvää stoorii,jatkoon…

  33. Nimetön 9.3.2018 at 11:54 - Reply

    Mikset vaan ota vastuuta tekemistäs virheistä ja mene istumaan tuomion jonka ansaitset alta pois ja jatkaisit elämää sitten? En ymmärrä miten rikoksen tehneellä on pokkaa edes perustella pakoilua sillä, että vankilassa on “tylsää”.

    • Upo 28.3.2018 at 12:29 - Reply

      Itsekin pakoilevana aikanaan piti mennä istumaan 3 vuoden kakkua. Pakoilin vuoden, se meni nopsaan. Tajusin, että olisin jo vapaa mies koska olisi päässyt puolikkailla ja 6 kk koevapaus.. siis olsin istunut sen vuoden.
      No menin sitten istumaan, en päässyt koe vapauteen kun olin pakoillut ! kyllä olin katkera, no nyt on tuomio istuttu. Jos ja kun seurvaa tulee, meen heti sen istumaan pois.

      Se vielä, että on koko ajan pakosalla rassaa hermoja.

  34. S. 9.3.2018 at 12:09 - Reply

    Respect! Jatka samaan malliin, blogi jota on hieno seurata!

  35. Ville 9.3.2018 at 12:10 - Reply

    Linjalan baari ei ehkä paras paikka viettää äidinkielentunteja.

    • Janne 9.3.2018 at 16:04 - Reply

      Siellä saatto jäädä ne yhdyssanat opiskelematta.

  36. Nimetön 9.3.2018 at 13:35 - Reply

    Ensin mielellään vankilaan tuomiota istumaan mutta ei sittenkään koska tylsää? Ketä pakoilet oikeasti, vankilaa vai entistä elämääsi?

  37. Joku 9.3.2018 at 14:27 - Reply

    Mitä vidduu Janne, koura hoitaa hommas rehellisesti ja olla töppäilemättä, niin vältyt ongelmilta, kuten vankilatuomioilta!
    Kun paskat on jo housuis, ei kannattais ulista..

  38. Karppa 9.3.2018 at 16:13 - Reply

    No huhhuh, mitä porukka täällä Jannee sättii, ja iltalehen pitää uutisoida miehestä noin isosti jos nyt jotain “kupruja” on vähän tehny (ottanut rahoja valtiolta sillä oikeella korolla). On varmasti paljon pahempiakin ukkoja pakosalla jotka on ihan oikeasti vaaraksi porukalle. Ajokoirat haukkuu ja karavaani kulkee, ihan hienon olonen jamppa kyseessä mitä oon ukon kirjotuksia selaillu ja kelaillu, oikeestaan ainoota luettavaa matskuu. Jatka samalla polulla, uskon että suurin osa on sun kans asioista kumminkin samaa mieltä tän meijän nykyisen valtion osalta. Tsempit keski-suomesta?

  39. AlbaKing82 9.3.2018 at 18:05 - Reply

    Tsemppiä Nacci! Älä luovuta, en minäkäön menisi sinne! Fuck the police

    Älkääkö te muut tunkeko nenänne asioihin jotka ei kuulu teille. Kattoka vittu omat asianne niin kaikki on paremmin

  40. Nimetön 9.3.2018 at 19:53 - Reply

    Oot sä kyl yks rotta, veit ”veljiltäs” ja saisit saatana kärsiä.

  41. JT 9.3.2018 at 21:37 - Reply

    Olihan se urpo lahtisenkin leski hatkoilla sveitsissä vuosikausia kun sveitsi ei luovuta talousrikollisia(?) muihin maihin jos elämä sveitsissä on siltä osin nuhteetonta. En ota kantaa rikoksien laatuun yleensä, mut musta on vitun naurettavaa, et valtionviholliset, eli veropetoksista tuomitut on oikeuslaitosten mielestä, ainakin suomessa suurin uhka ja näihin voidaan sit haaskata kaikki maailman aika ja resurssit.

  42. JR 10.3.2018 at 00:41 - Reply

    Vittu asiaa Janne!!! Respect…. Nyt on törkeen reipasta menoa /textiä. Just hyvä, vittu ettikööt sua, ja saa nähdä mihin mittakaavoihin tää sun hatka-juttus paisuu! ? Kunnon paska lööppejä varmaan tiedossa. Ja jatka tosiaan samaan malliin joka saralla, nää on just niitä sun juttuja ja duuneja. Tarkoitan sana hallussa ja possujen mollaaminen /valtion ym… ym…. Ja sitäpaitsi, eihän sitä tunne itseään kunnon rikolliseksi edes jos ei ole haku päällä!!!!! ??? Vitun asiallista menoo ja textiä… Ps: joskus ois mukava törmää ja vaihtaa pari sanaa. – Peace –

    • Nimetön 11.3.2018 at 19:02 - Reply

      Jesskus näitä urpoja 😀 😀

  43. Nimetön 10.3.2018 at 17:55 - Reply

    No ei tällä blogilla nyt kaksista seurakuntaa ole….

    • Juristi 11.3.2018 at 19:05 - Reply

      Ei todellkaan ole, ÄO vaikuttaa suhteellisen alhaiselta.

  44. j4k3 10.3.2018 at 19:07 - Reply

    Eikö jengi just jätä menemättä linnaan kun käsky käy ja sitten ne jää hivakka perseessä jossain valintamyymälässä kiinni näpistyksestä. Tämä ei sinun kohdallasi varmaan päde.

  45. nimetön 10.3.2018 at 23:08 - Reply

    Aikamoista white trash -porukan kommentointia, ei saatana kun on urpoa sakkia. Mutta pysyttele hatkoilla niin kauan kun massii riittää, siihen tsemppiä!

  46. Nimetön 10.3.2018 at 23:56 - Reply

    Well played sir ??

  47. Nimetön 11.3.2018 at 00:54 - Reply

    Mee istuun pelle, kyllä
    Joku Jennaa painaa….

  48. JR 11.3.2018 at 09:11 - Reply

    Vai white-trash porukan lässytyksiä? No sinun kannattaa miettiä omaa vitun surkeaa elämääsi, ennenkuin alat dissaamaan muiden!!! Tuskin olet niin kovin kaksinen jäbä muutenkaan, epäilen vahvasti !!! Itse kyllä luulen että Jannen kolikot riittää hyvinkin pitkälle, mies ei ole ekaa kertaa tässä tilanteessa. Ja jos baksit loppuu, niin eiköhän tää jäbä tee sitä lisää… Ainakin skillsit riittää siihen!!! Ja mitä Jannaan tulee niin tuskin kiinnostaa köyhät /aikaan saamattomat spede pasaset jotka keulii muiden jutuilla. – FUCK THE SYSTEM –

    • Jörn 12.3.2018 at 15:27 - Reply

      Fuck the system 😀 😀 Nythän oikein kovanaama innostui kirjoittelemaan. Täällä on näemmä kaikki penaalin terävimmät kynät.

  49. Entinen pystyottelija 11.3.2018 at 09:44 - Reply

    En tiedä mitä Jannen ja kerhon välillä on todella käynyt eikä kiinnosta, mutta yhtä vähän arvostan täällä huutelijoita kun te huutelijat Jannen tekoa. Tilanne on sama ku ne mitään ikinä tehneet, kaljaa ja mäkkiruokaa naamaansa tunkeneet läskipäät, jotka huutavat kehän laidalla neuvoja ottelijoille. Voitit tai hävisit, ni tekisi mieli matkalla työntää raskas takakäsi huutajaa leukaan. Janne: Pari vanhaa tuttua on aikanaan lähteneet kerhoista. Sen verran voin kertoa, että tilit ku on tasattu ni elämä on vain parantunut. Tiedän että toi on elämäntapa niin ku otteleminenki, mut nuorille tilaa antaminen ei ole väärin. P.s. Älkää tulko tähän itkemään että en tiedä mistään mitään. En tiedäkkään. Kerhot eivät ikinä ole ollut minun juttuni, eikä tule olemaan.

  50. leksa 13.3.2018 at 15:03 - Reply

    “Sama pätee kaikkiin auktoriteetteihin, jos et tee niinkuin auktoriteetti haluaa, olet joko rettelöitsijä tai muuten vaan huono ihminen. Samalla tavalla arkielämässä olet jonkin mielestä hyvä tyyppi, niin kauan kuin teet niinkuin hän haluaa, sen jälkeen muutut paskaksi jätkäksi kun teetkin mitä itse haluat.”

    Eikös tuo ole kuin suoraan sen toisen ex-kuulan kirjasta? Siis tämän Lönnqvistin, joka suurin piirtein noilla sanoilla kritisoi kerhoa. Taitaa olla niin, että kerhot ja asuinmaat ja muijat ja kaveripiirit vaihtuu aina sitä mukaa kun sillat palaa takana. Ja aina se on jonkun muun vika. Ja kun joku tämän sanoo ääneen, niin sekin on muiden asioihin puuttumista. Suosittelen ihan vilpittömästi kasvamaan aikuiseksi ja ottamaan vastuun, siis nimenomaan itsestä.

  51. Simo Silmu 13.3.2018 at 19:27 - Reply

    Miltä se tuntuisi ottaa vastuu omista tekemisistä ja nostaa vaikka käsi virheen merkiksi? No itehän oot pakkas sekottanu ja pelannu korttis. Ensin rehvastellaan kinkkujen jaolla ja kerrotaan että ehkä minun tuloilla on varaa maksaa ne. Myöhemmin ilmenee että kaikki on jääny hoitamatta..

  52. Kake 13.3.2018 at 22:43 - Reply

    Ei helvetti mitä tekstii sä suollat. Noi jutut ei putoo ku idareihi ja skideihi. Jollain tasolla taidat olla vähän edellä mainittuja. Oikee sankari…

    • admin2 23.3.2018 at 02:00 - Reply

      Idari. Sanallisen lahjakkuutesi ykkönen. Kirjoitan juuri sitä mikä tuntuu parhaalta, huomaatko että käyt kuitenkin lukemassa näitä ja vielä kommentoimassakin. Ei oikein ole linjassa kommenttisi kanssa. Selvennyksenä, eli et pidä kirjoituksista kun ne ovat huonoja tai eivät muuten miellytä, silti kyttäät niitä. Älä lue jos tulee huono mieli.

  53. Janne4President 15.3.2018 at 02:12 - Reply

    Janne Nacci olet piristävä hahmo, minun niin muuten tylsässä elämässä. Toivottavasti pakosi jatkuu mahdollisimman pitkään. Vuosi 2018 ja maailma kaipaa anti-sankareita ja ihmisiä jotka uskaltavat uida vastavirtaan. Suurinosa ihmisistä kuluttaa järkyttävästi aikaa elämässään “mitä ne nyt minusta ajattelevat” murjotukseen. Tunnut aidosti ihmiseltä ketä ei vitun vertaa kiinnosta muiden ajattelut ja keskityt siihen omaan tekemiseen. Jos teet joskus kirjan, lupaan sen myös ostaa.

    Persoonaa sinussa ainakin on!

  54. .. 15.3.2018 at 17:00 - Reply

    Ootko ollu ulkomailla ikinä vankilassa jos olet niin kerro siitä jotain esim minkälaista siel oli ? 🙂

  55. .... 19.3.2018 at 15:39 - Reply

    Ootko nacci sinkku?

  56. Njál 21.3.2018 at 11:31 - Reply

    Vitun hyvin sä Nacci kirjotat! Koska pystyt välittämään sen mitä tunnet!

  57. Nimetön 21.3.2018 at 16:25 - Reply

    Moro vaan.

    Minusta olisi parempi että “Nacilta”otettais kansalaisuus pois ja evättäis maahantulo.Jokainen vanki maksaa noin 200e vuorokausi veronmaksajille niin mitä helvettiä me tommosta kusettajaa katotaan.

    Sais nacci sit reissata minkä kerkee ilman papereita ja ei mitään asiaa Suomeen.

    Siinä olisi kyllä loistava tuomio.

  58. Wilsson 21.3.2018 at 20:55 - Reply

    Hyvä nacci lisää näitä.? kitisijät kitisee ja possut porskuttaa….

  59. Pää pystyssä 22.3.2018 at 04:52 - Reply

    Mietitkö kertaakaan paljon hänen jo tehdyistä “virheistään” menetti valtio? Sanotaan että 10000e. Ja en lähe spekuloimaan oikeata “virhettä”. Mutta jos kaveri olisi (esim) valtiolle sen 10000e velkaa. Valtio on lähdössä karhukoplansa kanssa mallorcalle tai ties minne ikinä onkaan lähdössä metsästämään tätä suomen kansan sankaria. Liput noin 6 hengen ryhmälle noin 6-8000euroa sisältäen majotukset ja ruuat. Siihen vuoden ja oliko 10kk ruuat ja majotukset sähköt valtion vankilassa tulee huomattavasti kalliimmaksi kuin tämä maksamatta jätetty vero. Sitte apinat mutisette että hän on paska jätkä. Itehän te paskahousut makselette niitä veroja jotta voidaan majoittaa n.200e yö ja hakea vip kuljetuksilla kotiovelle näitä sankareita itsehän suosit näitä idiootteja jotka ovat luoneet järjestelmän joka ei toimi. Koskaan valtio ei rahojaan saa. Pelkkä uutinen plus sun idiootti klikit joista lehdet saa rahaa. Ei valtio etkä sinä. Hävisit jo pelin. Alota uudestaan.

    • admin2 23.3.2018 at 01:55 - Reply

      Hahahahhahaha nää on hyviä. Kerrankin on saatu kommenttiosio jossa on hyviä kommentteja ja eri spekulointeja. Lisää näitä ni mä teen lisää valtiolle kuluja.

  60. minä 24.3.2018 at 14:29 - Reply

    Ensikertalaiselle vinkkejä linnaan?

  61. DDT 26.3.2018 at 09:51 - Reply

    Kirjoitit tuolla, että salli mun nauraa, kun jos joku kysyy, että miksi käytit Suomessa verovaroin rahoitettua, mm. terveydenhuoltoa. Niin siis jos käytit, kai sulla oli fyrkkaa käydä yksityiselläkin.
    Niin, miksi se on naurettavaa? Eikös se ole ihan asiallinen kysymys, joka varmasti on jonkun mielessä. Argumentteja, perusteluja eli kerrohan Janne.

  62. Jani 29.3.2018 at 00:53 - Reply

    Oon itsekin pitänyt maamme verotusta ja veroprosenttia vähintään epämiellyttävä , ja joskus jopa rikollisena toimintana kansalaisia kohtaan
    Varsinkin nyt yhtäkkiä löytyykin miljardi joillekin jihadi terroristeille , toisten taskuilla on kiva käydä ajattelee demari joita kaikki poliitikkomme ovat
    Älä varasta, valtio ei pidä kilpailusta!

  63. Nimetön 2.4.2018 at 03:48 - Reply

    Harvoin jaksan blogeista lukea kahta julkaisua enempää. Saati lukea kommentteja taikka kommentoida! Mutta tää sun blogi menee suosikeihin ja aion seurata jatkoski!

    Ja jo monesti todettu mutta jos kirjan teet niin menee ostoon varmasti!

  64. Michale Haws 11.6.2018 at 09:28 - Reply

    Hey there! Do you know if they make any plugins to protect against hackers? I’m kinda paranoid about losing everything I’ve worked hard on. Any suggestions?|

  65. Talisha Phimpradapsy 11.6.2018 at 13:25 - Reply

    I think the admin of this web page is actually working hard in favor of his website, as here every information is quality based data.|

  66. Janiece Valcin 12.6.2018 at 10:09 - Reply

    I do not even know the way I finished up here, but I believed this post was once good. I don’t recognise who you might be but definitely you are going to a well-known blogger in case you aren’t already. Cheers!|

  67. Sharen Lundrigan 12.6.2018 at 17:17 - Reply

    I will right away seize your rss as I can not in finding your email subscription link or newsletter service. Do you’ve any? Please allow me recognise so that I could subscribe. Thanks.|

  68. Eli Doughan 13.6.2018 at 15:55 - Reply

    At this time it appears like Movable Type is the top blogging platform out there right now. (from what I’ve read) Is that what you are using on your blog?|

  69. Ellsworth Davel 14.6.2018 at 03:10 - Reply

    My brother recommended I might like this blog. He was totally right. This post truly made my day. You can not imagine just how much time I had spent for this information! Thanks!|

  70. Jeppe 14.6.2018 at 03:17 - Reply

    No voi halleluja. Mitäpä jos olisit ihan vaan sellanen perusnilkki mikä oikeestikin olet ja tulisit ja istusit kakkus, minkä oot ihan ite itelles hommannut rötöksilläs. Vittuako siellä kipittelet vapautesi perässä, kun sehän sulla kerran jo oli Suomessa. Oot todella tekopyhä patu monessakin asiassa, minkä perään julkisuudenkipeydessäsi messuat. Mi_tä_pä jos miettisit asioita hetken niin, että sinun pää ei ole sinun perseestä, niin saattaisit tajuta ihan muutaman epäkohdan itsessäsi ja omassa toiminnassasi. Ainiin, unohdin, että huomiohuoraus ennen kaikkea. Ja mites se meni… Julkisesti ei selvitellä asioita, tai puhuta muista. Hmmm…

  71. Tamica Nunev 14.6.2018 at 07:44 - Reply

    Yes! Finally someone writes about keyword1.|

  72. Iola Ballance 15.6.2018 at 00:02 - Reply

    I all the time used to read post in news papers but now as I am a user of net therefore from now I am using net for posts, thanks to web.|

  73. Brendan Kearse 15.6.2018 at 11:52 - Reply

    Hey there, I think your blog might be having browser compatibility issues. When I look at your blog site in Opera, it looks fine but when opening in Internet Explorer, it has some overlapping. I just wanted to give you a quick heads up! Other then that, wonderful blog!|

  74. Virgil Stawasz 16.6.2018 at 05:47 - Reply

    I was wondering if you ever thought of changing the page layout of your blog? Its very well written; I love what youve got to say. But maybe you could a little more in the way of content so people could connect with it better. Youve got an awful lot of text for only having 1 or 2 pictures. Maybe you could space it out better?|

  75. Elissa Amick 17.6.2018 at 04:48 - Reply

    An interesting discussion is definitely worth comment. I do think that you ought to write more about this subject matter, it may not be a taboo matter but usually folks don’t talk about such subjects. To the next! Many thanks!!|

  76. Noe Umali 18.6.2018 at 17:34 - Reply

    hello!,I love your writing very much! proportion we communicate more about your article on AOL? I need an expert on this area to resolve my problem. May be that is you! Having a look forward to look you. |

  77. furtdsolinopv 19.6.2018 at 19:11 - Reply

    I am glad to be one of the visitants on this great internet site (:, thankyou for putting up.

  78. myalennon 28.6.2018 at 00:45 - Reply

    Right now you could be having a whole lot of fun. All it takes is visiting http://www.camgirl.pw There’s no site out there more fun than that one. It’s loaded with girls who know how to treat a man right. They’ll make sure your day is a very good one.

  79. Fuck 28.6.2018 at 07:18 - Reply

    Hi there to every one, the contents present at this site are truly
    awesome for people knowledge, well, keep up thhe good work fellows.

  80. fuck 28.6.2018 at 07:30 - Reply

    I’m gone to convey my little brother, that he should also pay
    a visit this blog on regular basis to get updated from latest news.

  81. tokay 4.7.2018 at 23:03 - Reply

    Hello, its nice post about media print, we all be aware of media is a great source of information.

  82. Elvis Hackel 7.7.2018 at 02:01 - Reply

    “Great post, thanks for the_ information!”

  83. Felicidad Poncio 10.7.2018 at 18:16 - Reply

    Good day! This is kind of off topic but I need some guidance from an established blog. Is it very hard to set up your own blog? I’m not very techincal but I can figure things out pretty fast. I’m thinking about creating my own but I’m not sure where to start. Do you have any ideas or suggestions? Appreciate it|

  84. Elden Westaby 11.7.2018 at 04:10 - Reply

    What’s up, I log on to your new stuff daily. Your story-telling style is witty, keep it up!|

  85. Austin Benabides 11.7.2018 at 16:59 - Reply

    I’d like to find out more? I’d care to find out more details.|

  86. watchallchannels 14.7.2018 at 22:29 - Reply

    Good day! Thiis post couldn’t bee written any better!Readcing through this post reminds me of my oldd room mate!
    He always kept chatting about this. I will forward this
    write-up to him. Pretty sure he will have a good read.

    Thanks for sharing!

  87. Tampa Bail Bonds 3.8.2018 at 07:12 - Reply

    That is a grat tip particularly to those fresh to the blogosphere.
    Brief but very accurate information… Many thabks for sharing this
    one. A must read article!

  88. ken smith 4.8.2018 at 03:26 - Reply

    WOW just what I was searching for. Came here bby
    searching for visite site

  89. erotica 4.8.2018 at 15:36 - Reply

    It’s going to bbe end of mine day, except before end I amm reading
    this great article to increase my knowledge.

  90. Hello, i believe that i noticed you visited my weblog thus i came to
    go back the prefer?.I am attempting to in finding things to improve my
    website!I guesxs its ok to use a few of your ideas!!

  91. Bobbie 6.8.2018 at 19:11 - Reply

    Greetings! Very helpful advice in this particular article!
    It is the little changes that make the most significant changes.
    Many thanks for sharing!

  92. real mink lashes cost 6.8.2018 at 21:35 - Reply

    Wonderful, what a blog it is! This web site provides helpful facts to
    us, keep it up.

  93. viralstyle.com 7.8.2018 at 00:53 - Reply

    eye glasses are not only stylish but they can also protect your eyes from contaminants”
    viralstyle.com http://ow.ly/jKbT30lgVvw

  94. very good post, i certainly love this website, go on it
    tennessee finesse shirt http://ow.ly/jKbT30lgVvw

  95. best essay writing service

    argumentative essay, best essay writing service, how to write an argumentative essay…

  96. amberlaray 8.8.2018 at 14:29 - Reply

    A good time is what you’ll have with the girls at http://www.camgirl.pw. This is by far the most exciting site on the entire internet. Don’t think twice about visiting this site. Not if you’re in the mood to have a little kinky fun.

  97. buyers agent Adelaide 8.8.2018 at 14:38 - Reply

    Wats up this is kinda of off topic but I was wanting too know if blogs use WYSIWYG editors or if yoou hhave to manually code with HTML.
    I’m starting a blog soon but have no coding expertise so I wanted to get guidance from someone with experience.

    Any help would be enormously appreciated!

  98. I for all time emailed this weblog post page to all my associates,
    for the reason that if like to read it after that my contacts will too.

  99. Cheap Viagra 9.8.2018 at 07:33 - Reply

    It’s ann awesome paragraph in favor of all the internet viewers; they will obtain advantage from it I am sure.

  100. Emile Goodnow 9.8.2018 at 20:11 - Reply

    i get an Unable to connect.

  101. Danae Wemhoff 9.8.2018 at 23:36 - Reply

    i get an Unable to connect.

  102. Sharron Clute 10.8.2018 at 02:19 - Reply

    i have wondershare video converter ultimate for mac , the registration number on the the application doesn’t match the registration number that i bought for my retirement community. It looks like a pirated copy the support email is a false email address. the registration number is grayed out we bought this software for 2-5 people paid 118 dollars can’t even get support. every DVD we burn has looped. Can’t believe they sent me a pirated one. i tried to uninstall the bad copy so i can download a new copy.

  103. Analisa 10.8.2018 at 04:39 - Reply

    Yes! Finally someone writes about real mink lashes cost.

  104. pokemon onesie baby 10.8.2018 at 07:00 - Reply

    Inspiring quest there. What occurred after? Take care!

  105. Annie 10.8.2018 at 20:45 - Reply

    Wow that was odd. I just wrote an very long comment but after I clicked submit my comment
    didn’t appear. Grrrr… well I’m not writing all that
    over again. Anyway, just wanted to say great blog!

  106. Porfirio Morsbach 11.8.2018 at 02:35 - Reply

    i have wondershare video converter ultimate for mac , the registration number on the the application doesn’t match the registration number that i bought for my retirement community. It looks like a pirated copy the support email is a false email address. the registration number is grayed out we bought this software for 2-5 people paid 118 dollars can’t even get support. every DVD we burn has looped. Can’t believe they sent me a pirated one. i tried to uninstall the bad copy so i can download a new copy.

  107. missnileyhot 11.8.2018 at 21:22 - Reply

    You’ve got to check out this cam girl’s big natural tits. Those jugs of hers are awesome. The face on this cutie is as sweet as sugar. Don’t worry if she’s not online. There’s plenty more babes at http://www.camgirl.pw It’s only a matter of clicking or tapping until you find the girl of your dreams there.

  108. smurf 13.8.2018 at 13:28 - Reply

    What’s up to every single one, it’s genuinely a nice for me to pay a quick visit this web page, it consists of priceless Information.

  109. psychologist 13.8.2018 at 14:06 - Reply

    I was curious if you ever considered changing the page layout of
    your site? Its very well written; I love what youve got to say.
    But maybe you could a little more in the way of content so people could connect
    with it better. Youve got an awful lot of text for
    only having 1 or 2 images. Maybe you could space it out better?

  110. fotograf portfolio 14.8.2018 at 17:22 - Reply

    Great beat ! I would like to apprentice while you amend your website, how could i subscribe for a blog web site?

    The account helped me a appropriate deal. I were a little bit familiar of this your broadcast provided shiny transparent idea

  111. I relish, cause I discovered exactly what I was taking a look for.

    You’ve ended my four day long hunt! God Bless you
    man. Have a nice day. Bye

  112. mink lashes cheap 15.8.2018 at 00:31 - Reply

    Great article, just what I wanted to find.

  113. fake eyelashes near me 16.8.2018 at 05:17 - Reply

    Very shortly this site will be famous among all blog users, due to it’s nice
    articles

  114. animal onesies amazon 16.8.2018 at 09:53 - Reply

    This post will assist the internet people for setting up new
    weblog or even a blog from start to end.

  115. Scott Nevils 17.8.2018 at 10:39 - Reply

    Your style is unique in comparison to other folks I have read stuff from. I appreciate you for posting when you’ve got the opportunity, Guess I will just bookmark this blog.|

  116. Toro 17.12.2018 at 08:53 - Reply

    best car games for pc I believe you have mentioned some very interesting points, regards for the post. 

  117. Jusskid 17.12.2018 at 08:54 - Reply

    spider man 2 game download free I precisely wished to thank you so much yet again. I’m not certain the things I could possibly have undertaken without the entire points provided by you directly on such a subject.

  118. Anssi Ulmala 13.1.2019 at 06:05 - Reply

    Hei Janne tiedan yhden Kirkon Nigeriassa Lagosissa sen nimi on The Synagogue Church Of All Nations. Se sijaitsee Lagosissa Nigeriassa. Mene kaymaan siella Lansi-Afrikan lapi teitse. Sita paikkaa johtaa Prophet T.B Joshua. Monissa Maissa mukaan lukien taisi olla Hollanti ilmeisesti myos sama juttu monissa Afrikan Maissa, etta Jumalan Palveluksen aikana poliisi ei voi tulla hakemaan Kirkosta kesken kokouksen ja siella monissa paikoissa melkein kokoajan toimintaa. Paljon ihmisia ja paljon Seurakunnassa kayvaa porukkaa. Prophet T.B. Joshuan Kirkossa on tapahtunut paljon ihmeita ja elama muuttunut, kun ovat vapautuneet taman Maailman sairauksista ja demoneista. Ilmeisesti monet mahdollisesti ovat valttaneet linnaan joutumisia myos. Neuvoni on tama, varaa aika sinne ne auttaa sinut paikan paalle Lagosissa. Suomeen ei valttamatta tarvitse hetkeen tulla ja jos tarvitsee niin se on sitten myohemmin. Jos annat elamasi Jeesukselle sinusta tulisi muuten todella hyva Pastori. Koin sydamella kirjoittaa taman. Jumalan Siunausta
    Voi laittaa meilia myos tulemaan.

    Ystavallisin
    Terveisin Anssi Ulmala

Leave A Comment