Making of wanted

/Making of wanted

Making of wanted

Kirjoitan pätkän siitä kuinka kirja on syntynyt ja minkälaisia tilanteita sen syntyyn on liittynyt. Kun aloitin kirjoittaa kirjaa olin vielä kerhossa mukana, kun sain sen valmiiksi olin saanut kenkää ja olin euroopan etsityimpien listalla. Aikamoinen seikkailu vaikka itse sanonkin.

Olin solminut wsoy n tai tarkemmin knigan kanssa sopimuksen, sama asia koska sama pulju, että teen kaksi kirjaa. Toinen olisi ollut kuvakirja kerhosta ja toinen kertonut omista toilailuistani kerhoaikana. Sitten meni wsoy n toimitusjohtajalla paskat housuun kun sopimuksien allekirjoituksesta oli kulununut pari kuukautta. Ei ollut kuulemma talon julkisuuskuvan puolesta hyvä juttu jos julkaistaan rikollisen kirja tai kirja joka kertoo kuvilla “rikollisesta” kerhosta. Tosin samaan aikaan siellä työstettiin Aarnion “paljastus” kirjaa hiki hatussa ja Aarnio taisi istua linnassa rikollisena poliisina. Jokainen ajatelkoot mitä haluaa mutta mulle toi kertoi sen että paskahoususakkia talon johto täys. Nostin ennakot ja kytkintä.

Ne nyt oli ensi askeleet tän projektin kanssa ja sain sieltä Knigan puolelta Pietiläisen Jaskalta korvaamatonta tukea ja jeesiä. Se äijä ei pakitellu ja sen yli vaan käveltiin silti vaikka sillä oli takuulla isommat kassit ku sillä toimarilla joka stoppas projektin. No, no hard feelings joskus mennään paskahousujen pillin mukaan elämässä muutenkin.  Enkä mä nyt sen enempää ala haukkumaan wsoy n pomoa, kai senkin täytyy joku kulissi pitää ettei lehdet kirjota siitä paskaa.

Olin kirjottanu joku puolet kirjasta kun sain kenkää kerhosta. Päätin etten ala muuttamaan mitään koska ei mulla ollu kerhosta mitään sen kummempaa negatiivista sanottavaa. Jos jonkun kanssa ei synkkaa ni se on normaalia. Sellaista sattuu ja kun on isoja egoja ni välillä tulee sanomista. En mä itekkään aina helpoin ihminen oo ollu ja jotain ois voinu tehdä toisin. Mut jos jotain oon päättänyt ni ei niitä nyt aleta muuttelemaankaan. Se on piripäitten hommaa kun vatvotaan edestakaisin juttuja ja ei päästä eteenpäin.

Mut mennääs eteenpäin. Kirjoteltu oli ja hyvää jeesiä tuli monelta taholta. Aki, Anna, Sami, Jaska, Teemu ja moni muu. Te olitte suuri apu ajatuksienne kanssa koska enhän mä oo mikään kirjailija vaan entinen motoristi jolla oli päihdeongelma. Sen lisäksi olin hoidellu kaiken “päin vittua”, sen luin lehdestä,  ni kyl siinä tartti ammattilaisten apua, voin sanoo. 

Ei mulla ollu ajatustakaan lopettaa kirjottamista mutta ei mulla ollu sopimusta. Mistä helvetistä mä nyt sopimuksen saan? Vähän aikaa kelasin et kai mul joku linkki on johonki ja en nyt muista mistä se tuli, sit koodasin hesarin entiselle rikostoimittajalle Harri Nykäselle ja sil oli hyviä ajatuksia asian suhteen. Se äijä puhu selkeetä kieltä eikä hölissy joutavia, sen lisäksi se jakso kuunnella mun juttuja.

Sit mä päädyin Crime Timelle ja ne sano et on kiinnostuneita. Jatkoin hommia mut mul alko tuomio painaa päälle. En vitussa ollu menossa linnaan. Kukaan täysjärkinen ei mee linnaan vapaaehtoisesti. Mulla oli kirjan tekoo ja muuta hommaa mielessä. Nostin taas kytkintä, heitin kamat kassiin ja lähdin. 

Koska matkaa oli sellanen viistuhattakilometriä istuttavaa kelasin et siinä saa kirjoteltuu vähän. En kirjottanu parii rivii enempää. Piti miettii asumisjärjestelyjä määränpäässä, en ollut niitä sen enempää järjestellyt kun tarkoitus oli viipyä pari viikkoa ni sen ajan asuu missä tahansa. Sen jälkeen matka jatkuisi ja laittaisin kämppäjutun kuntoon. Kirjottamisesta ei tullut yhtään mitään oli muuta ajateltavaa. Rahaa, sitä tartti nopeasti. Kassa oli tyhjä ja etsintäkuulutus oli astunut voimaan. Eikä se ainakaan helpottanut tilannetta.

Tein pari keikkaa mistä irtosi parikymmentätuhatta, helpotti akuuttia rahapulaa ja sain kämpänkin kuntoon. Aloin taas kirjottaa. Tein tekstiä ja pistin menemään ne suoraan Crime Timelle ettei ne katoa jos satun jäädä kiinni. Kirjalla ei ollut toimittajaa vielä ja ehdokkaat oli mun mielestä paskoja mitä ehdotettiin. Sillä ei ollut kiire koska mitään aikataulua ei ollut mun suht epämääräisen tilanteen vuoksi. Samaan aikaan kun kirjoitin pätkä kerrallaan jouduin olemaan tarkkana kun alueella oli myös suomalaisia, nämä poliisin pikku apulaiset tykkäsivät ilmoitella vihjeitä etsintäkuulutetusta jos sattuivat näkemään. Saattoivat nähdä mutta mitä sitten, en  viettänyt alueella loputtomasti aikaa vaan suuntasin kohti seuraavaa maata. Reppu ja kamat sinne, tärkeimpänä läppäri että tekstiä syntyi. 

Tarjosin lehdille välillä kirjoitettavaa. Niille ei paljoa tarvinnut vihjata että taas se “etsitty” oli tuolla, nämä tomppelit kirjoitti minkä kerkesi tarkistamatta lähdettä ollenkaan. Oli tärkeämpää saada vain lööppi. Siellä pomppasi olli palkittu toimittajakin viikonloppulomalta kun sai tiedon että verta olisi imettävissä. 

Jatkoin omien juttujen kirjoittamista ja sain niistä palautetta, muokkasin tekstiä ja pysyin piilossa. Olisi ollut katastofi ja jopa noloa jos olisin jäänyt kiinni. Muistan kun matkustin junassa ranskasta asioille barcelonaan kuinka näin ravintolavaunussa suomalaisen joka tunnisti minut ja hymyili.Kaveri venytteli siinä pohkeita kuin olisi pakomatkalla konsanaan valmiina pinkaisemaan haneen. Arvelin että tämä reipas nuorukainen tuskin oli ensimmäisenä soittamassa vihjettä. 

Sahasin espanja ranska väliä junalla sen mukaan miten tarve vaati. Sain kämpän etelä ranskasta ja pidin sitä hyvänä tukikohtana kirjoittamiselle. Olin käyttänyt tässä vaiheessa useampaa eri henkilöllisyyttä ja se toi turvallisuuden tunnetta. Kiersin silti poliisit kaukaa. 

Aito vai väärennetty?

Sain loppuvuodesta 2018 omat tekstini lähes valmiiksi, olin tyytyväinen koska urakka oli ollut raskas kaikesta ulkopuolisesta häiriöstä johtuen. En ollut aivan tyytyväinen kaikkeen kirjoittamaani mutta luotin toimittajan kykyyn muokata niitä ja pyytää multa lisää tarkennuksia. Pekka Lehtinen oli löydetty kustantajan puolelta ja olin tyytyväinen. Pekka teki hyvää duunia ja sillä oli sellasii ulkopuolisen näkemyksiä mitkä oli tärkeitä. 

Pekka oli kerännyt kommentteja ja haastatellut eri ihmisiä, sellasia mitä ite en ois tavottanu millään. 

Kun kaikki tekstit oli nipussa alkoi sähköpostien vaihtaminen kustantaja Jouni Tervon kanssa. Se oli sitten välillä jokseenkin turhauttavaa. Tervo ei ollut helpoin mies mutta ammattilainen joka luki vissiin kirjoja unissaankin. Meidän sähköpostikirjeenvaihto oli välillä aika värikästä. Taisipa Tervo välillä sanoa että kirjaa ei julkaista ja minä käskin taas Tervoa työntämään paperit perseeseen tai että “on sulla ainakin paljon paperia millä pyyhkiä perseesi”. 

Kirja ilmestyy kauppoihin 8.5 ja sen voi tilata ennakkoon suomenetsityin.com kaupasta. Kun tilaat ennakkoon saat kirjan kotiisi postinkulusta riippuen ennen kun se on kauppojen hyllyllä. Tilaa ennakkoon ja tuet pientä kauppaa! 

Pekan kommentteja eri vaiheista :

”Nykäsen Harri soitti minulle loppuvuodesta 2017 ja kysyi kiinnostusta toimittaa kirja Janne ”Nacci” Tranbergista. Olin tehnyt kesällä 2017 uutisjuttuja Cannonballin sekavasta tilanteesta ja Tranbergin potkuista. Muun muassa tätä taustaa vasten True crime -kirjaprojekti Tranbergista ja laajemmin hänen rikollisesta urastaan tuntui kiinnostavalta ja päätin tarttua siihen. Tiesin, että Tranberg oli jo tuossa vaiheessa kirjoittanut kirjamateriaalia valmiiksi, mutta koko projekti muuttui haastavammaksi, kun Tranberg pakeni maasta vuodenvaihteessa 2017-2018.”

”Prosessin aikana erityinen haaste oli yrittää muodostaa luotettavaa kokonaiskuvaa siitä, mitä Cannonballin sisällä todella tapahtui ennen Tranbergin potkuja. Ja miksi? Ristiriitaista tietoa oli liikkeellä paljon. Monet eivät halunneet esiintyä kirjassa omilla nimillään. Tranbergin pakoilu toi tietenkin oman mausteensa projektiin. Se ei ainakaan helpottanut sitä.”

”Huomioiden kokonaistilanteen ja etsintäkuulutusten Tranbergille tuomat paineet työskentely sujui suht jouhevasti. Sain kirjatekstit sähköpostilla. Tosin Tranbergin sanoisinko hieman ailahteleva luonne aiheutti välillä hankaluuksia varsinkin projektin loppumetreillä. Jonkinlaisen kiukuttelun toki ymmärtää, kun pelko kiinnijäämisestä on alati läsnä.”

Harri Nykäsen ajatuksia matkan varrelta : 

”Tapasin Naccin ensimmäisen  kerran pari vuotta sitten. Miehen maine oli tietysti tuttu ennestään. Nacci ehdotti että julkaisisimme hänen muistelmansa. Tosin muistelma -sana on tässä yhteydessä turhan pölyttynyt. Wanted ei ole ihan tavallisen tallaajan tarina. Tapaaminen sujui rennosti ja yhteistyö liikahtikin pian  eteenpäin kunhan saimme pienen, vanhan väännön sovittua alta pois. Kun sitten luin kässärin ensimmäisen version, ajattelin että värikästä tekstiä.  Pidin erityisesti sen  itseironiasta ja huumorista. Silti tarinoissa käytiin myös syvissä ja tummissa vesissä.

Kun kirjailija itse oli jo maailmalla karussa, lähetteli hän tasaiseen tahtiin uutta tekstiä. Kommentoin sitä, käsittelin siivuja malliksi ja ehdotin lisäyksiä, vaikka Lehtisen Pekka hoitikin varsinaisen toimittamisen. Huomasin heti että Nacci tiesi mitä halusi ja hän teki sen myös selväksi. Hänellä oli tarkka käsitys rakenteesta, tyylistä jopa kirjan kannesta.

Kansainvälinen haku päällä ei ole aina helppo elää ja se syö miestä kuin miestä. Se näkyi joskus Naccin kärsimättömissä viesteissä. Väillä pelkäsin että hän kyllästyy hommaan ja hakkaa tietokoneensa mikrobitin päreiksi. No ongelmista päästiin aina yli.  Yleensä juteltiin työasioiden ohella kaikesta muustakin, etsintäkuulutetun arjesta, fillaroinnista, ruoasta, perheestä, säästä.  

Vaikeuksien kautta voittoon. Olen varma, että tämä tarina kannatti kertoa.”

 

On siinä ollut kestämistä kun olen valittanut ties mistä projektin aikana. Mut ei kait helppoja keikkoja ookaan? 

2019-04-25T11:56:24+00:00

Leave A Comment